Pohjanmaan Polkujuoksu Cupin avaus lähenee - Reipas jälleen mukana Raahe Trail Runilla

10.05.2017

Pohjanmaan Polkujuoksu Cupin ensimmäinen osakilpailu, Kalajoki Trail Run - Hiekkasärkät, järjestetään 20. toukokuuta. Kalajoella kilpaillaan kolmella matkalla: 6 km, 10,5 km ja 21 km. Näistä lyhin on nuorten (v. 2000 syntyneet ja nuoremmat) cup-matka, ja pisin on aikuisten cup-matka.

Cupissa on tänä kesänä mukana yhteensä 6 osakilpailua. Kalajoen lisäksi mukana ovat

Sievi, Raahe, Haapajärvi, Haapavesi ja Ylivieska. Cupin lopputuloksiin lasketaan neljän parhaan osakilpailun sijoitus. Pisteiden laskussa käytetään puoliintumisajan yhtälöä.


Raahe Trail Run järjestetään tuttuun tapaan Pekanpäivien aikaan, lauantaina 1.7. Tapahtuman osanottajamäärä on kasvanut joka vuosi. Viime kesänä Hummastinvaaran poluille säntäsi jo 180 harrastajaa. Raahen cup-matkat ovat 21 km ja 5 km. Tarjolla on myös 10 kilometrin matka, jonka voi halutessaan juosta myös ilman ajanottoa.


Saloisten Reipas on vastannut joka vuosi tapahtuman järjestelyistä, niin tänäkin vuonna. Innokkaat talkoolaiset voivat ilmoittautua Seppo Mannilalle (0500-173993). Jokainen toimitsija saa kutsua yhden ystävänsä ilmaiseksi mukaan tapahtumaan.


Hummastinvaaran kilpailureiteillä järjestetään kevään ja alkukesän aikana 2-3 yhteislenkkiä, joiden tarkoitus on tutustuttaa harrastajia sekä maastoihin että polkujuoksun saloihin. Ensimmäinen yhteislenkki järjestettiin pääsiäisen aikaan. Seuraavat yhteislenkit järjestetään 20.5. ja 11.6. Kannattaa seurata ilmoittelua Raahe Trail Runin Facebookissa tai cupin verkkosivuilla.


Ilmoittautuminen sekä cupiin että yksittäisiin osakilpailuihin on käynnissä Pohjanmaan Polkujuoksu Cupin verkkosivuilla. Suora ilmoittautumislinkki pelkästään Raahen osakilpailuun löytyy täältä. S-ryhmän asiakasomistajat saavat Raahen osallistumismaksuista 10 prosentin alennuksen, ja Raahen Seudun OP:n jäsenet 3 euron alennuksen. Alennuksia ei voi yhdistää.


Lisätietoja tapahtumasta antaa kilpailunjohtaja Marko Krapu (marko.krapu@gmail.com).

Yhteislenkki_Reipas_tiedote.JPG

23.03.2024Raahelainen 50 V hiihtokilpailun tulokset
21.03.2024Antti Harjuhaahdolle hopeaa sotilaiden SM-kisoissa
15.03.2024Leijonahiihtojen tulokset
12.03.2024Saloisten Reippaan vuosikokous ke 20.3.2024
05.03.2024Lasten Leijonahiihdot torstaina 14.,3
17.02.2024Seura-asujen sovitusta. Juoksu- ja Suunnistus-asuja.
12.02.2024Saloisten Reippaalle SM-Hopeaa Hiihtosuunnistuksesta
09.02.2024Ampumahiihdon aluekilpailu 11.2 2024 Perutaan
05.12.2023Vaalikokous 13.12.2023 klo 18
29.11.2023Lauri Peltoniemi IBU-cupiin

Siirry arkistoon »