Wanhan Hyvän Ajan suunnistuksen tulokset ja kisaraportti11.07.2025
Wanhan Hyvän Ajan suunnistukset 9.7.2025 Kopsassa. " Wanhan Hyvän Ajan suunnistukset 9.7. Kopsassa
Rata B 2,9 km WHAS kisamme saavutti mukavan osanoton. Maasto haastoi tällä kertaa osanottajat, sillä vaikeakulkuisessa metsässä kartta tuki suunnistusta niukasti. Tulokset on laadittu ratamestarin luovalla harkinnalla, eikä niistäkään ole valitusoikeutta. Mahdollisten protestien välttämiseksi loppuajat on jätetty järjestäjän salaiseen arkistoon, josta niitä voi lunastaa Reippaalle tehtyä avokätistä lahjoitusta vastaan. Koska WHAS- kisamme on herättänyt merkittävää kiinnostusta myös seuramme varsinaisen toimialueen ulkopuolella (30 % osanottajista), harkinnee suunnistusjaosto kisan järjestämistä myös tulevaisuudessa. Ehkäpä kisoja voisi järjestää myös Reippaan tekemillä ensimmäisillä erikoiskartoilla. Onhan niilläkin jo ikää yli 50 vuotta. -Arvo Helanti " |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.

